Thainyrkkeilyseurat suomessa

Thai nyrkkeily on Suomessa suhteellisen uusi urheilulaji. Sen toi Suomeen Ruotsista Kai ja Janne Mustonen, jotka perustivat Suomen ensimmäisen Thainyrkkeilyseuran Turkuun; Turku Thai Boxing Clubin. Veljekset itse olivat tutustuneet lajiin Tukholmassa vuotta aikaisemmin, vaikkakin thainyrkkeily oli vielä kovin uutta koko Euroopassa. Mustoset päätyivätkin etsimään lajin parhaimpia kouluja ja harjoittajia lajin synnyinmaasta Thaimaasta ja viettivät lajin parissa harjoitellen ja kilpaillen yli kolme vuotta. Suomeen paluun jälkeen veljekset perustivat myös Helsinkiin ja Tampereelle omat thainyrkkeilyseuransa ja pian laji alkoikin kasvaa. Lajiliitto perustettiin vuonna 1994 ylläpitämään thainyrkkeilyurheilua Suomessa.Suomen Muay Thai- liiton STML sivuilta löytyy paljon tietoa niin lajista kuin seuratoiminnasta Suomessa. Liiton sivuilla on listattu myös rekisteröityneet seurat Suomessa, joita näyttäisi olevan reilusti yli 30 tällä hetkellä, joten lajista kiinnostuneille löytyy siis runsaasti valinnanvaraa paikkakunnan mukaan. Sivulta pääsee myös linkin kautta listattujen seurojen omille sivuille, joista varmasti löytyy lisätietoja sen toiminnasta ja tarjoamista harrastusmahdollisuuksista.